Ajatuksia vallasta ja vastuusta Valta on hajautettava

Kaikki blogit puheenaiheesta Kaivosteollisuus

Kevitsan kaivos voi olla seuraava Talvivaara

Yle uutisoi perjantaina (22.3.) Sodankylässä sijaitsevan Kevitsan kaivoksen kasvavista ympäristöongelmista. Kaivoksen jätealtaasta pääsee metalleja pohjaveteen, ja vastaavasti pieneen jätealtaaseen pulppuaa puhdasta pohjavettä. Myös kloridi- ja sulfaattipitoisuudet ovat nousussa tarkkailukaivoissa. Ongelma on vain pahentunut vuodesta 2017, jolloin ensimmäiset pohjavesipäästöt kaivosalueella havaittiin – eikä kukaan tiedä syytä kiihtyvälle ongelmalle.

Perussuomalaiset eivät halua kaivosvero

Isänmaaliset persut eivät halua kaivosveroa. He mielummin luovuttavat maaperän malmit ja niistä saatavat voitot ilmaiseksi ulkomaisille kaivosyhtiöille. Melko uskomatonta toimintaa näiltä isänmaan toivoilta.

Muut puolueet ovat valmiita veroa tukemaan. Yksi puuttuu joukosta, en olisi tätä uskonut nakeväni.

 

 

https://yle.fi/uutiset/3-10584571

Mineraaliesiintymät kansallisomaisuudeksi ja kunnon verotuotot Suomelle

Mineraaliesiintymät ovat uusiutumattomia luonnonvaroja. Suomi saa niistä verotuottoja ja muita välillisiä hyötyjä (työllisyys) vain niin kauan, kuin mineraaleja riittää. Jo siitäkin syystä mineraaliesiintymistä Suomelle saatava hyöty on maksimoitava.

Tällä hetkellä kaivosyhtiöiden voittomiljardeista Suomelle saatava hyöty on olemattoman pieni. Finnwatchin mukaan Suomi sai vuosina 2011-14 kaivosyhtiöiltä 92 miljoonaa euroa verotuottoa. Malmien myynti oli tuolloin 3.85 miljardia. Suomeen jäi siis myynnin arvosta vain 2.4 prosenttia.

All-male panel, again!

24.9.2018 Sotkamo Silver Oy:n tiedotteesta:

"Jarmo Huuskosen liittyessä kaivoksen organisaatioon Sotkamo Silver Oy:n Hopeakaivoksen johtoryhmä on koossa. Johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Arto Suokas, kaivostoiminnan päällikkö Erkki Kuronen, rikastamon päällikkö Jarmo Huuskonen, ympäristö-, turvallisuus-, työhyvinvointi- sekä laatupäällikkö Arttu Ohtonen ja talouspäällikkö Jarmo Repo."

Valtionvarat ulkomailla?

Miksi Suomessa ei ole omaa valtion omistamaa kaivosyhtymää? Tuntuu hullulta, että Suomi, joka pienenä maana, kärsii jonkinlaisesta kroonisesta lamasta, kun koko ajan ollaan leikkauksien alla, myy kaivosoikeuksia ja omia luonnonrikkauksiaan ulkomaisille kaivosyhtiöille pilkkahintaan. 

Onko oma valtiollisen kaivosyhtiön perustaminen tai sen toimintakuntoon saattaminen niin vaikeaa, että Suomesta louhittu kulta, jalokivet ja muut mineraalit kannattaa heti kättelyssä luovuttaa ulkomaiden haltuun. 

Terrafame tarjoaa lähiseudun kalastajille rahaa vuosien vaitioloa vastaan

Valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame tarjosi Talvivaaran kaivoksen lähellä toimiville kalastajille rahallista korvausta kaivoksen aiheuttamista tulonmenetyksistä. Tiedettävästi kukaan kalastajista ei ole suostunut allekirjoittamaan sopimusta, koska siihen oli ympätty mukaan täydellinen vaitiolovelvollisuus. Miksi valtio toimii tällä tavoin omia kansalaisiaan vastaan?

Joka miehellä ei ole oikeutta pumpata öljyä

Norjan öljyrahaston arvon uutisoitiin eilen ylittäneen ensimmäisen kerran biljoonan eli tuhannen miljardin Yhdysvaltain dollarin rajapyykin. Euroissa rahaston arvo on noin 833 miljardia, mikä tarkoittaa, että öljyrahastossa on 159 000 euroa jokaista norjalaista kohden. Pelkästään vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana rahasto teki lähes 33 miljardia euroa voittoa osakemarkkinoilla. 

Maanalaiset aarteet taas ulkomaanpelleille

Eilisen paperi-Hesarissa DI Janne Korhonen kirjoittaa aiheesta, josta Uuden Suomen palstoillakin on keskusteltu

Korhonen on Outokummun historiasta väittelevä tutkija Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa. 

Mielipide on kirjoitettu Rautalammin skandium-löydön innoittamana. Koska  en löytänyt sitä Hesarin verkkoversiosta, kommentoin sitä täällä:

Skandiumia ei saa antaa ilman vastinetta ulkomaiselle kaivosyhtiölle

Geologit löysivät ulkomaisille kaivosjäteille aarteen Suomen maaperästä. Geologian tutkimuskeskuksen mukaan Rautalammin skandium esiintymä on Euroopan suurin ja koko esiintymän kaupallinen arvo olisi yliopiston mukaan nykyhinnoilla 34 miljardia euroa. GTK löysi esiintymän vuonna 2008.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä