*

Ajatuksia vallasta ja vastuusta Valta on hajautettava

Lobbarien laulut

Eilisessä täysistunnossa käsiteltiin Järkeä Tekijänoikeuteen -kansalaisaloitetta eikä suurin osa käytetyistä puheenvuoroista ollut lainkaan mieleeni.

Ei siksi, että aloite on lähellä sydäntäni Piraattipuolueen jäsenenä, vaan siksi, että puheenvuoroissa vääristeltiin, valehdeltiin ja lukipa yksi sankareistamme puheenvuoronsa lähes suoraan aloitetta vastaan lobbaavan tahon tiedotteesta. Kaiken kukkuraksi Kauko Tuupainen (ps.) kehtasi väittää puhetta nimenomaan omaksi mielipiteekseen, eikä eduskuntaryhmänsä.

Tässä aloitetta hienosti puolustaneen Oras Tynkkysen (vihr.), Kaukolle kiusallinen huomio: Vertailkaa itse, syökö Kauko sisältöteollisuuden edunvalvontajärjestöjen leipää. Tällainen toiminta on minusta varsinkin Perussuomalaiselta "rehdiltä jätkältä" todella kaksinaamaista toimintaa.

Tämän poikkeuksellisen nolon rimanalituksen lisäksi kansanedustajilta irtosi seuraavanlaisia väitteitä:
Kansanedustajat, jotka valittivat TO-aloitteen 17 sivun pituudesta:

Aino-Kaisa Pekonen (vas.)

Mikko Alatalo (kesk.)

Timo Heinonen (kok.)

Heidän mielestään aloite on siis liian pitkä. Lukivatkohan he siis kaikki poliisin pakkokeinolakipaketin 1000 sivua, jotka käsittelivät mm. kansalaisten oikeuksia kotietsintöjen ja viranomaisten teknisen tarkkailun kohteena?

Jotkut kansanedustajistamme eivät myöskään luottaneet yli 50 000 nimeä keränneen aloitteen allekirjoittajien ymmärrykseen. Seuraavat kansankynttilämme olettivat etteivät allekirjoittaneet olleet joko tutustuneet aloitteeseen, ja/tai etteivät he ymmärtäneet sitä:

Aino-Kaisa Pekonen (vas.)

Simo Rundgren (kesk.)

Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.)

Timo Heinonen (kok.)

Mikko Alatalo (kesk.)

Minä en luota eilisen keskustelun perusteella varsinkaan Mikko Alatalon arvostelukykyyn. Hänellähän on toki tunnetusti varsin iso, oma lehmä ojassa. Olisikohan tämä eturistiriita  kirvoittanut häneltä seuraavanlaisia hilpeitä kannanottoja:

"Mutta esimerkki käytännön elämästä: Timo Vuorensola, joka on tehnyt Iron Sky -elokuvan, sanoi, että heillä meni tuotantoyhtiö konkurssiin sen takia, että se levisi jo netissä niin paljon, että ei ollut enää riittävästi elokuvan katsojia."

Tämä on typerä ja määrätietoinen vale. Riittänee, että kerron Timo Vuorensolan olleen henkilökohtaisesti edistämässä tätä nimenomaista kansalaisaloitetta. Tietääkseni elokuva päätyi myös tuottamaan voittoa. Arvostaisin, jos joku voisi tämän tiedon vahvistaa.

Mikko Alatalolla oli myös parodinen mielipide, tai siis mielipide parodiasta.

"Teosten loukkaaminen luvalliseksi parodiassa - kyllä minä ainakin lähden siitä, että jos minun teostani parodioidaan, niin kyllä minä ainakin haluan korvauksen siitä. Mutta tässä tapauksessa sitä ei tulisi sitten enää."

Mikko siis haluaisi, että hänelle vittuilusta tulisi maksaa kohtuullinen korvaus. Kertovatko nämä suorat lainaukset kuitenkin omaa tarinaansa hänen omasta ymmärryksestään ja sen kohtuullisuudesta? Hän oli siis juuri se, joka heittäytyi aloitetta vasten kaikkein raivokkaimmin.

Mieltäni ei myöskään helpota se, että seuraavaksi lakialoite etenee Sivistysvaliokuntaan, jonka puheenjohtaja kertoi vaikeasta työstään keskustelun viimeisessä puheenvuorossa:

"Haasteellista tässä aloitteessa on just tämä, että tämä on kirjoitettu tämmöiseen pykälämuotoon ja että siellä on monta erilaista asiaa, jotka käsittelevät eri juttuja." --Raija Vahasalo (kok.)

Lopuksi haluan vielä kehua seuraavia henkilöitä, jotka kannattivat aloitetta käydyssä keskustelussa, hyvistä syistä:

Oras Tynkkynen

James Hirvisaari

Olli Immonen

Heidän puheenvuoronsa löytyvät täältä.

Toivon että mahdollisimman moni lukisi käydyn keskustelun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Iron Sky -elokuvan taloudesta: tuotantobudjetti oli 7,5 miljoonaa euroa (n. 9,935 miljoonaa dollaria), lipputulot 8 135 031 dollaria.
Lähteet:
http://www.ironsky.net/site/support/finance/
http://boxofficemojo.com/movies/?id=ironsky.htm

Käyttäjän k4rv1n3n kuva
Tapani Karvinen

Keskustelu lähtee heti ekasta kommentista lähtien väärille raiteille.

Ensimmäinen linkki sisältää 2 vuotta vanhaa tilastografiikkaa, joten en hirveästi siihen luota vaikka se suuntaa antaakin. Toinen linkki kertoo vain elokuvateattereiden lipputuloista, ei mitään TV-esitysten tuomista tuloista, ei teattereiden tai Iron Skyn oheistuotteiden ja palveluiden tuloista.

Jotenkin kaikki tuntuu unohtavan elokuvan olemassaolon vaikutukset. Selkeästi elokuvan tekijät ovat saaneet työstä palkkansa ja tienanneetkin mukavaa lisää verrattuna aiempaan Star Wreck -elokuvaan. Elokuva on tuonut lisäarvoa palkansaajille ruokkimalla sitä ketjua mikä painaa paidan tai kahvikupin elokuvan logolla, tai myy popcornit elokuvateatterissa. Esittämäsi tilastot eivät kerro mitään heidän tienesteistä.

Kaiken lisäksi odotettavissa on jatkoteosten tulot, esimerkiksi tulevat DVD-kokoelmat kunhan tiimin ura kehittyy ja uusia leffoja ilmestyy.

Uskon että tekijät eivät ole pettyneitä elokuvan tuomaan tulokseen. Luulenpa että ainoa tapa ratkaista tämä riita on kysyä asiaa Vuorensolalta itseltään. Katsotaan vastaako lähettämääni Twiittiin.

Käyttäjän SampoHonkala kuva
Sampo Honkala

Aloitteen sisällön olisi voinut kirjoittaa yhteen kappaleeseen: tarkoitus on heikentää tekijänoikeuksia lieventämällä rikkomusten rangaistavuutta niin paljon, että rangaistuksista ei tarvitse piitata.

Piraateilla alkoi nyt kamala poru kun tällä heikolla esityksellä ei ole oikeusvaltiosa mitään menestymisen edellytyksiä.

Mielestäni aloitteen pitkästä tekstistä suuri osa oli kirjoitettu ainoana tarkoituksena hämärtää aloitteen varsinaista tarkoitusta, joka on lyhyesti yllä.

Käyttäjän k4rv1n3n kuva
Tapani Karvinen

Jos haluaa estää kaiken verkkopiratismin, täytyy valvoa kaikkea verkkoliikennettä.
Kaiken verkkoliikenteen valvominen rikkoo tiedonvälityksen yksityisyyttä ja vahingoittaa sananvapauden ja demokratian toteutumista.
Kaikki keinot rajoittaa internetin toimivuutta maksaa joko kuluttajalle tai veronmaksajalle.
Toistaiseksi ei ole näyttöä että verkkopiratismi vahingoittaa taiteilijan tuloja, vaan päinvastoin (Ruotsi 2001-2009, keikoillakäynti tuplaantui ja hiukan yli).

Verkkopiratismi ei heikennä DVD-vuokraamojen käyttöä tai elokuvateatterien lipputuloja. Korkeat hinnat ja heikko maksukyky heikentävät.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Kannattaisi ehkä tarkistaa faktat, ennen kuin syyttää kansanedustajaa valehtelusta. Mikko Alatalo on Iron Sky-väitteessään oikeassa ja itse elokuva tuotti reippaasti persnettoa.

http://yle.fi/uutiset/elokuvan_tuottaminen_suomess...

Näyttää siltä että suurin ongelma tekijänoikeuslain uudistusten läpiviemiseksi ovat Piraatit itse, jotka tuhoavat järkikeskustelun. Suosittelen että pidättäydyt keskustelusta kun tuot sillä pelkkää hallaa niille tahoille jotka oikeasti haluaisivat kehittää tekijänoikeuslakia.

E: Ylen uutisen lopusta: "Juttua on korjattu 31.1. kello 13.27: Blind Spot Pictures ei ole mennyt konkurssiin, toisin kuin jutussa alun perin väitettiin." Eli ilmeisesti jutussa alun perin mainittu myös konkurssi, minkä sijaan yritys vain ajetaan alas hallitusti ja siirretään Iron Skyn oikeudet uudelle firmalle. Pääasiaa se ei kuitenkaan muuta.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

“I don’t think it’s possible to be successful without being successful on Pirate Bay.” -Timo Vuorensola. Eli suomeksi sanottuna Iron Sky -elokuvan ohjaajan Timo Vuorensolan mukaan nettipiratismi, eli laiton lataaminen, on elokuvan menestyksen edellytys, ei suinkaan este.

Mitä tulee taloudelliseen menetykseen, tekijätiimi on moneen otteeseen syyttänyt brittiläistä levitysyhtiötä Revolveria siitä, ettei se antanut elokuvalle mahdollisuutta menestyä elokuvateattereissa vaan halusi puskea dvd-julkaisun ulos etuajassa, kun suunnitelma oli, että dvd-julkaisut tulisivat maailmalla ulos samaan aikaan. Tällöin ei oltaisi jouduttu tilanteeseen, jossa suurella osalla yleisöstä ympäri maailmaa on pitkään olemassa ainoastaan laiton, maksuton vaihtoehto katsoa elokuvaa.
http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/nain-suomal...

Elokuvaa tosiaan siis esitettiin Britanniassa elokuvateattereissa vain yhden päivän ajan. Strategia oli katastrofaalinen, mutta tekijät eivät voineet muuta kuin katsoa miten ahne brittiyhtiö maksimoi omat dvd-tuottonsa yhdellä markkina-alueella samalla kuin muu maailma lataa leffaa netistä ilmaiseksi muiden vaihtoehtojen puuttuessa.

Piratismi ei ole mikään ongelma niin pitkään kun yleisöllä on toimivia vaihtoehtoja päästä käsiksi sisältöön ja maksaa siitä. Tämä oli ainakin Iron Sky -porukan viesti. Sitä on tietenkin helppo halpamaisesti vääristellä.

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Joo, lähetekeskustelun perusteella tuntuu siltä, ettei Alatalolla ole ihan kaikki suihkeet kainalossa. Piraattien syyttäminen tekijänoikeus"keskustelun" pilaamisesta on paskapuhetta. Kyseessä ei edes ole keskustelu, vaan lähinnä Teoston ja kumppaneiden lobbauskoneiston tuottaman agendan papukaijanomainen toistelu totuutena.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

RP: "Riittänee, että kerron Timo Vuorensolan olleen henkilökohtaisesti edistämässä tätä nimenomaista kansalaisaloitetta."

Ei riitä, elokuva oli tappiollinen.

Siperia opettanee Vuorensolaakin. Eiköhän kelkka käänny kun mies huomaa miten elokuvaa pystyy tekemään (ja ei pysty) kun se on vapaasti levitettävänä netissä.

Uumoilen että ohjaaja pysyttelee hiljaa ja tulevaisuudessa kääntyy piratismin ja vapaan nettivälityksen vastustajaksi, kun ulosottomiehet ovat tarpeeksi rynkyttäneet ovea.

Timo Vuorensola

Koitapas, Mark, nukkua yhdet kunnon yöunet niin loppuu tuollainen paskan suoltaminen -- hyvin nukuttu yö selvittää päätä ja sielua!

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tässä jotakin ajatusta maailman tähän mennessä laittomasti eniten ladatusta sarjasta.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/201...

Niin piraatti kuin olenkin, olen HBO:n maksava asiakas. Totta hitossa ymmärrän, että tekijöiden pitää saada palkkansa.

Itse waretin HBO:n sarjoja siihen aikaan kun ei ollut vaihtoehtoja. Mutta minä myös siirryin HBO:n maksavaksi asiakkaaksi heti lanseerauspäivänä.

En minä tahdo mitään ilmaiseksi. Olen piraatti siksi, että minä vaadin palvelua.

Silloin tällöin maksan myös Netflix-maksut. Olen vain jo katsonut suurimman osan itseäni kiinnostavista leffoista, joten minun ei kannata maksaa kuukausimaksuja jatkuvasti.

Niin, ja niin piraatti kuin olenkin, en ole warettanut käytännössä mitään sen jälkeen kun Netfilx ja HBO lansaarasivat Suomessa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Edes piraattipuolue ei näköjään ole puuttunut ongelman asiapuoleen:

Kun 20-vuotias "nero" säveltää uuden musiikkikappaleen, ja kuolee 95 vuotiaana, ovat tekijänoikeudet voimassa vielä 75 vuotta tämän jälkeen, siis yhteensä 150 vuotta.

Kun kolmekymppinen tutkija keksii lääkkeen vaikkapa syöpään, hänen tekijänoikeutensa ovat voimassa 25 vuotta.

Kertoo selvää kieltään siitä, mitä kansa haluaa tukea ja millaisia henkisiä saavutuksia suojata.

Toinen hyvä vertailukohta on vaikkapa maailman suurimman risteilyaluksen, "Allure of the Seas" (made in Finland), tilanne: Kuka uskaltaisi veikata, kuinka monta vuotta aluksen suunnittelijat saavat tekijänoikeuskorvauksia henkisestä panoksestaan?

Käyttäjän SampoHonkala kuva
Sampo Honkala

Sotket Jouko Heyno asioita keskenään. Allure of the Seas- suunnittelijat tekevät tilaustyön, josta saavat sovitun palkkion heti käteen, eikä tippoina seuraavan sadan vuoden kuluessa. Tekijänoikeuksien taloudellinen merkitys on työssä, jolla ei ole tilaajaa. Lääkkeissä ei ole kysymys tekijänoikeuksista, vaan tuotteen suoja-ajasta. Jos sitä ei olisi, lääkekehitystyötä ei pystyisi rahoittamaan voitoilla, vaan kilpailija kopioisi lääkkeen heti.

Toimituksen poiminnat